JAAGUP "nALLEKARHUMAINEN EESTILÄINEN"
Kun ratsastaja ensimmäisen kerran vilkaisee Jaakkoon, on leppoisasta ruunasta vaikea arvata sen kilpailleen aiemmin ahkerasti. Niin se kuitenkin on, että lempeä ja rauhallinen kimo kilpaili entisen omistajansa kanssa koululuokissa aina Helppo B tasolle saakka. Jaagup sattuu silti olemaan lempeä, rauhallinen, pomminvarma ja hiukan laiskakin ratsu, mistä syystä se meille myytiinkin.
Jaakko on yksi tallimme helpoimmista hoidettavista. Se kunnioittaa hoitajaansa tarpeeksi muttei liikaa, joten sen kanssa kehtaa viettää hiukan pitempiäkin aikoja. Jaakko torkkuu usein karsinassaan, joten tulostaan kannattaa varmuuden vuoksi ilmoittaa ajoissa lempeällä ja hiljaisella puheella tai vaikkapa pienellä vihellyksellä. Ei ole kirkossa kuulutettu että Jaakko pitäisi aina pitää kiinni, mutta se on suositeltavaa. Onhan se silti iso hevonen, joka ei aina nää pikkulasta peräpäässään. Varusteiden laitto on yksinkertaista, vaikka satulavyön kanssa tappeleminen onkin valitettavan yleistä. Jaakko saattaa pullistella lievästi, mutta luovuttaa kyllä muutaman minuutin jälkeen suosiolla. Pieni komennuskin yleensä riittää sen rauhoittamiseksi. Ratsuhevosena Jaakko on aina luotettava ja varma. Miellyttävät ja pehmeät askeleet omaava Jaakko korjaa ratsastajansa virheet lähes automaattisesti. Toisinaan joutuu ratsastaja hiukan lisäämään vauhtia masiinaan kun se meinaa hyytyä, mutta muuten se soveltuu kyllä tarvittaessa vaikka vammaisratsuksi. Jaakko ei pelkää edes ydinpommia, joten se laitetaankin yleensä maastoryhmien johtoon tai perää pitämään. Sileällä Jaakosta saa tarvittaessa irti hienojakin liikkeitä, mutta hiukan vaikeammissa jutuissa joutuu hiukan kannustamaan. Kyllä se pienellä avustuksella tekee vaikka piruetteja, ja perusasioista se selviääkin aina kunnialla. Esteillä Jaakko on miellyttävä ja reipas. Se ei hidastele ja hyppää aina vakaan varmasti epäröimättä, se tekeekin siitä mitä parhaimman esteponin.
|
(c) suba
|